Opastus
Tapahtumapaikkana toimii S-Osis ositteessa: Rehtorinpellonkatu 3-6, 20500 Turku.S-Osis sijaitsee TYKSin lähellä, Turun yliopiston kampusalueella Kauppakorkeakoulua vastapäätä. Vieressä on myös ravintola Proffan Kellari ja TVO.
Kauppatorilta matkaa S-Osikselle on n. 1,5km ja sen kävelee kyllä ripeästi.
Mutta mikäli kävely tuottaa suurta tuskaa, syystä tai toisesta, myös paikallisbussit
(ja taksit) kulkevat. Bussinumerot 50, 51, 53 ja 54 kulkevat läheltä tasaisin väliajoin.
Pois on syytä jäädä Hämeenkadun toisella pysäkillä niin, että kun bussi on kääntynyt Tuomiokirkon jälkeisestä risteyksestä(Indesolin kohdalla) vasemmalle , nappia kannattanee painaa Hämeenkadun toisten liikennevalojen/risteyksen jälkeen, kyseisessä risteyksessä vasemmalla kaksi ravitsemusalan liikettä, Ravintola Wanha Portti ja Baila baila.
Bussipysäkki on Hämeenkadun varrella (Sale:n vieressä) ja loppumatka pitää kävellä.
Jos bussi ylittää Hämeensillan (alla kulkee Helsingintie), on menty liian pitkälle ja viimeistään tässä vaiheessa on syytä hypätä seuraavalla (TYKS:n pysäkkillä) ulos ja kävellä sillan yli takaisinpäin.
Bussien aikataulut
Kauppatorin pysäkit
Mikäli päätät matkaan lähteä kävellen, eniron reittipalvelu tarjoaa seuraavanlaiset ohjeet:
Km Reittikuvaus Etäisyys
0.0 Lähde matkaan, Kauppiaskatu
0.0 Käänny vasemmalle, Eerikinkatu 320 m
0.3 Käänny oikealle, Aninkaistenkatu 200 m
0.5 Jatka suoraan, Uudenmaankatu 170 m
0.7 Käänny vasemmalle, Hämeenkatu (10) 0.7 km
1.4 Käänny vasemmalle, Rehtorinpellonkatu 60 m
1.5 Pysähdy, Rehtorinpellonkatu
